NUMU graffiti art

Yhdessä kasvaen, yhteisöä rakentaen.

Nuoret Muslimit Helsinki ry on Suomen ensimmäinen nuorisojärjestö, joka on perustettu aktiivisten musliminuorten aloitteesta. Olemme toimineet musliminuorten tukena, verkostona ja äänenä jo vuodesta 2012.

Tietoa meistä

Olemme valtakunnallisesti aktiivinen ja tunnettu musliminuorisojärjestö, joka toimii sillanrakentajana muslimiyhteisöjen ja muiden väestöryhmien välillä.

Päätavoitteenamme on tukea musliminuorten kasvua aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi ruohonjuuritasolla, vahvistaa heidän islamilaista identiteettiään sekä yhdistää muslimiyhteisöjä ja edistää vuoropuhelua muiden väestöryhmien kanssa.

Toimintamme

Järjestämme monipuolisia koulutustilaisuuksia, harrastusmahdollisuuksia, leirejä, juhlia sekä muita tapahtumia, jotka tukevat yhdistyksemme tavoitteita.

Kerhotilat

Käytössämme on kerhotilat, joissa järjestämme erilaisia aktiviteetteja ja säännöllistä viikkotoimintaa. Tiloissamme voi osallistua keskustelutilaisuuksiin, pelailuun, askarteluun ja muihin ryhmätoimintoihin.

Malmi & Pääkaupunkiseutu

Aktiivista toimintaa paikallisesti ja laajemmin

Yhteistyö

Muslimiyhteisöt ja muut järjestöt

Yhdenvertaisuus

Musliminuorten ääni yhteiskunnassa

Toimimme aktiivisesti Malmin alueella, mutta toimintamme kattaa myös pääkaupunkiseudun ja tarvittaessa koko Suomen. Teemme yhteistyötä muslimiyhteisöjen ja muiden järjestöjen kanssa tarjotaksemme monipuolisia palveluita ja tapahtumia. Haluamme edistää yhdenvertaisuutta ja tuoda esiin musliminuorten ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Tule mukaan!

Liity Nuoret Muslimit (NUMU) Helsinki ry:n jäseneksi ja tule osaksi yhteisöä, joka tukee musliminuorten aktiivisuutta.

Varsinainen jäsen
10 €/vuosi

Henkilö, joka jakaa yhdistyksen arvot ja tarkoituksen

Mahdollisuus osallistua yhdistyksen toimintaan ja sen suunnitteluun

Äänestysoikeus yhdistyksen kokouksissa sekä mahdollisuus asettua ehdolle hallitukseen

Jäsenetuihin kuuluvat alennetut osallistumismaksut tapahtumissa, kuten leireillä

Kannattajajäsen
Maksuton

Henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka jakaa yhdistyksen arvot ja tarkoituksen

Kannattajajäsenyys on maksuton

Kunniajäsen
Maksuton

Henkilö, joka on merkittävästi edistänyt yhdistyksen tarkoitusta

Kunniajäsenyys on maksuton

Liity jäseneksi

Täytä jäsenhakemus ja tule osaksi yhteisöämme!

Kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta?

Jos haluat osallistua vapaaehtoistoimintaan ilman jäsenyyttä, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen info@numu.fi, niin suunnitellaan yhdessä, miten NUMU voi tukea vapaaehtoishankkeitasi.

Varaa kerhotilat käyttöösi!

Nuoret Muslimit (NUMU) Helsinki ry tarjoaa kerhotilojaan jäsenilleen maksutta yhdistyksen arvojen ja tarkoituksen mukaisen toiminnan järjestämiseen. Mikäli et ole vielä jäsen, suosittelemme liittymään jäseneksi.

Tilojemme sisätilat
Modernit ja viihtyisät tilat kokouksiin, tapahtumiin ja rentoon yhdessäoloon
NUMU kerhotilat - oleskelutila
Tilojen käyttö jäsenille ja ulkopuolisille

NUMUn jäsenille tilat ovat maksuttomia yhdistyksen toimintaan liittyvään käyttöön.

Ulkopuolisille vuokraamme tilojamme yksityistilaisuuksia, kokouksia ja ryhmätoimintaa varten silloin, kun tilat eivät ole yhdistyksen omassa käytössä.

Tilojen käyttö edellyttää NUMUn käyttö- ja toimintaohjeiden noudattamista.

Tilojen tiedot
Sijainti

Torikatu 3 (4. krs), 00700 Helsinki

Koko

n. 65 m² (+ kattoterassi n. 90 m²)

Varustelu
Oleskelutila

Sohvaryhmät, pöydät, tuolit, älytelevisio, islamilainen kirjastohylly, valkotaulu.

Keittiö

Uuni, mikro, tiskikone, vedenkeitin, jääkaapit, ruoanlaittovälineet, astiastot, jätteiden lajittelupiste.

Kattoterassi

Terassipöydät, hiiligrilli, soveltuu oleskeluun ja tapahtumiin.

Hinnasto

Jäsenet
Edullisemmat hinnat jäsenille
Koko päivä (10:00–21:00)
100 €
Puoli päivää (6 h)
60 €
Tuntivaraus
15 €/h
Muut
Hinnat ei-jäsenille
Koko päivä (10:00–21:00)
160 €
Puoli päivää (6 h)
90 €
Tuntivaraus
20 €/h
Varaaminen

Lähetä varausanomuksesi sähköpostitse osoitteeseen info@numu.fi. Ilmoitamme sinulle tarkemmin, milloin tilavaraus on mahdollinen.

Yhteystiedot

Vastaamme kaikkiin kysymyksiisi, yhteistyöpyyntöihisi ja palautteisiisi. Kuulemme sinusta mielellämme! 😊

Sijainti

Torikatu 3, 00700 Helsinki

Sähköposti

info@numu.fi
Löydä meidät kartalta